tiistai 2. lokakuuta 2018

Päivä-pällistelyä


Tiistaina otettiin metro Santa Apoloniaan, mistä käveltiin Feira da Ladran ulkoilmakirpparille. Mielenkiintoista aina vierailla vähän eri kaupunginosissa - saa kattavamman käsityksen seudusta.


Ei oikein tiedetty millaista kirpparimeininkiä odottaa, mutta siihen sunnuntain fiinimpään taidemarkkinafiilistelyyn varrattuna tämä oli tämmöinen enemmän antiikkia, antiikkia ja kaikenmoista roinaa -tyyppinen pläjäys.




Posliinimunia (kuvan etualalla) ja muuta mielenkiintoista osui kyllä tiellemme, mutta ei ainakaan allekirjoittaneen kohdalle mitään ostamisen arvoista.






Nälkä yllätti, ja johan se lounasaika olikin käsillä. Olin karttaani merkannut siihen lähettyville jonkun lupaavan kasvisruokaravintolan, mutta siellä oli jotenkin omituinen ilmapiiri ja kummallinen palvelu, joten eipä sitten jäätykään.


Kannatti kuitenkin kiivetä mäki ylös mojovien maisemien tähden: 


Ja siitä lasketella kapeita sokkeloisia katuja alas: 











Vaihtoehto B:nä meillä oli Jardim Das Cerejas -niminen vegetaarinen buffetravintola. Se oli hintansa väärti! Lounas 7,50 EUR ja kattava tarjonta.


Siitä oli hyvä jatkaa kohti kulttuurielämystä: Lisboa Story Center vaikutti lukemani perusteella paikalta, jossa historian havina on mielenkiintoisesti herätetty henkiin. Minua nyt vaan ei ole historia sattunut koskaan kummoisesti kiinnostamaan, mutta ajateltiin antaa mahdollisuus, koska maanjäristyshuone ja kaikkee.






No olihan se. Todettiin vaan molemmat, että kyllä taide kiinnostaa enemmän kuin historia. Mutta tulipahan käytyä, ja kyllä opin, että siellä oli kerran paha maanjäristys.




Sitten kämpille ehostautumaan, illalla koittaisi ensimmäinen semifinaali!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...