lauantai 17. helmikuuta 2018

Kohti Liechtensteinia!


Olin pohdiskellut, että joku pikku syysreissu olisi kiva tehdä. Kun kerran vanhempani sopivasti olivat matkaamassa Sveitsiin ja Liechtensteiniin, sovittiin, että nähdäänpä siellä!

Ja niin suunnattiin syksyisen lauantain aamuhämärissä Schönefeldin kentälle.



Aamiaista junassa. Hyvin ehdittiin koneeseen, vaikka U-bahn lakkasi kulkemasta ja jouduttiin kävelemään ja minä aina stressaillen. Mutta pian oltiinkin jo laskeutumassa Zürichiin. Näin ikkunasta pilvisen solan ja olin vaikuttunut.


Vanhempieni lento Suomesta oli saapuvan about samoihin aikoihin. Ei oltu sovittu mitään tapaamispisteestä, mikä näin jälkeenpäin ajatellen olisi varmaan ollut ihan fiksua, ottaen huomioon, ettei uusi puhelinliittymäni suostunutkaan toimimaan ulkomailla.

Vaan no hätä. Meidän lento oli ajoissa, saatiin laukku sutjakkaan ja tsekattiin, että Helsingin lento oli juuri laskeutumassa toiseen terminaaliin, joten suunnattiin sinne sitten venailemaan ja vastaanottamaan nää kaks:


Auto oli vuokrattu suoraan kentältä ja sillä oli tarkoitus sitten körötellä Liechtensteiniin. Ilma oli kaunis, aurinkoinen. Pysähdyttiin heti alkuunsa Zürichinjärvelle jaloittelemaan, että sitä voi sanoa käyneensä Sveitsissäkin (paitsi en tiiä voiko siltikään, hmm).







Matka jatkui. Lähestyimme vuoristoisempia maisemia. 




Kahvi- ja kaakaopaussi (tyyristä)



Pari tuntiakohan se matka kesti. Ennen uudelle maaperälle astumista käväistiin näppärästi vielä Sveitsin puolella Lidlissä suorittamassa muutaman päivän ruoka- ja juomaostokset.

Liechteinstein! 36000 asukasta ja 6000 lehmää. Ajettiin nopeasti nousevaa, kiemurtelevaa tietä pitkin Triesenbergin kylää. Kyllä vähän jännitti!



Majoittauduttiin. Vanhempani hotelliin ja minä ja Mikko perinteiseen alppitaloon, erittäin viehättävään!







Vielä valoisan aikaan pakattiin laukkuihin piknik-kamat ja lähdettiin ulos ihastelemaan maisemia ja auringonlaskua.

Siinä oli melkoisen jyrkkä nousu rinnettä pitkin - semmoinen että kun puolessa välissä katsoin taakseni, tajusin, ettei ole takaisinpaluuta, vaan apinan lailla olisi kiivettävä ylös asti. Fiksummat kiersivät tietä pitkin.




Nautittiin viinistä, juustoista, hyvästä seurasta, liectensteinilaisesta musiikista ja ennen kaikkea tästä maisemasta, joka veti aika lailla sanattomaksi. Kun ei sitä ole koskaan kokenut moista. Jotenkin tuli hirveän rauhallinen olo, helppo hengittää, mutta myös äärimmäisen inspiroitunut!





Jotain taianomaista siinä paikassa ja hetkessä oli, totisesti! Nimettiin Liechteinstein-ilmiöksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...