keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Sunnuntaikirpparille!


Sunnuntaikin valkeni kauniina.



Hypättiin metroon ja matkattiin sillä Brick Lanea kohti. Oltiin tsekattu että sielläpä olisi meitä houkutteleva sunnuntaikirppari.


Niillä mestoillahan olikin meno varsin kohdillaan: kiireetöntä, boheemia, leppoista kuin Berliinissä konsanaan.


Graffiteja, katumuusikoita, auringonpaistetta!







Sunday UpMarket oli varsinainen kohteemme.


Sieltä löytyi ruokakojuja, levyjä, vanhoja vaatteita ja asusteita, mutta myös uutta designia.








Löysin aurinkolasit. Ja kengät! Ja mekon, jos toisenkin :) Ei mikään turha reissu siis, vaikka ruokakojut jäikin testaamatta, kun hätäpäissämme oltiin siitä nurkan takaa otettu jotkut kämäset leipälöiset (joissa villimpien huhujen mukaan olisi ollut jopa jotain homemaista).



Sieltä kun lähdettiin kävelemään poispäin niin satuttiin toisillekin markkinoille, joista mukaan lähti jouluvillapaidat mulle ja Annekalle sekä Mikolle tuliais-T-paidat.  Taisi olla tämä.


Käveltiin suklaapuodin ohi ja saatiin maistaa ihanaa apple crumble suklaata, jota hankin toki kotiinviemisiksikin.


Starbucksista sai makoisaa sitruunaista matcha lattea. Ja uudet nimet.


Sit etsittiin bussi ja käytiin jonottamaan. Se tuntui olevan maassa tärkeää - että osaa jonottaa. Ja ennen kaikkea oikeassa paikassa.


2 kommenttia:

  1. Voi että on jo Lontoota ikävä...nuo torit ovat kyllä kaupungin parasta antia. Olikohan siinä yhdessä ruokakojun kipossa lihavia toukkia tarjolla?

    VastaaPoista
  2. No siltä kyllä vähän vaikuttaa. Ellei sitten jotain surimipötköjä.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...