maanantai 12. joulukuuta 2016

Vettä ja koti-ikävää


Lauantaina oli tosiaan aikainen herätys. Oli oikein painotettu, että varttia vaille paikalle - bussi lähtee tasan ysiltä. Max heitti minut työmaalle, jossa odoteltiin, että bussi tulisi meidät noutamaan. Mut ei se sit oikein tullut. Luulin, että se olisi tuo joka siellä nökötti, mut ei (meil oli tummennetut ikkunat).


Lähemmäs tunnin siinä sai vissiin hengailla kun vihdoin päästiin liikenteeseen.


Että sellaset eväät.


Katukuvassa näkyi aika paljon tuommoisia suorapuheisia kylttejä vastuutonta liikennekäyttäytymistä vastaan. Näkyi siellä muunlaisiakin maisemia. (Olisi tietty ollut kiva, jos joku niistä olisi vielä tarkemmin kertonut.)


Saavuttiin Ocho Riosiin, jossa kohteenamme oli siis Dunn's River Falls. Meikäläistä ei ainakaan ollut oikein infottu mitä siellä sitten tapahtuu, vaan eipä sitä muillakaan tuntunut hirveesti olevan käryä. En melkein meinannut kestää, kun oon tottunut itse aina aikamoiseen järjestelmällisyyteen (onhan se ajanhukkaakin jos vaan haahuillaan).


No, jotenkin meidän rytmiryhmä onnistui putoukseen astumaan (vaikka oikeasti olis pitäny olla kengät ja opas kai (maksaa rahaa))


Hirveästi ei ole kuvamateriaalia valitettavasti (kiivetessä olisi kamera kastunut, mutta mukava kollega otti muutaman kuvan). Tuostahan se vasta lähti ylöspäin menemään ja paikoitellen oli hyvinkin jännät paikat. Mutta rakastan vettä elementtinä ja oli jotenkin ihan tosi mahtavaa! Tuo putous siis laskee suoraan merren. Oli jännää kuinka merivesi oli lämmintä, mutta tuo putouksen kylmää. Kun päästiin huipulle asti, taivas repesi - hirmuinen ukkosmyrsky sattui päällemme. Mutta sekin jotenkin vaan kruunasi tapahtuman.

Juostiin bussille kuivautumaan eli vähän tavallaan lyhyeksi jäi se vierailu, mutta onneksi pääsin toteuttamaan unelmani, eli putouksen kiipeämisen. Mielessä oli kai ollut mennä vielä johonkin muuallekin, mutta satoi.


Käytiin siis lounastamassa ja lähdettiin kotiapäin.



Otin jonkun kylmän kanawrapin ja se oli kyllä niin pahaa, että melkein tuli itku.


No, sentään jonkun isän valmistama hedelmäbooli oli ihan juotavaa.




Ajeltiin vähän siellä sun täällä ja porukkaa rupesi jäämään pois kyydistä. Minulle oli sanottu että voisin soittaa kuskini hakemaan minut töistä. Vaan onneksi -järki käteen - heittivät minut suoraan hotellille.

Sinne päästyäni oli vähän apea olo, koko päivän naukkailleena, huonosti syöneenä ja kun ei hommat olleetkaan edeneet ihan omien ennakkoluulojen mukaan.

No, skypetin Mikon kanssa ja ryhdistäydyin. Otin kylvyn ja menin resortin hienoimpaan ravinteliin syömään - ranskalaiseen.


Vaikka oli valkoset pöytäliinat, niin ei liian jäykkä meno sentään: tarjoilija yllätti fist bumpilla viiniä lasiini kaadettuaan  ja sekös minua hymyilytti.



(täytteenä sieniä)


Hyvä ruoka parempi mieli!




Iltakäveliksin vielä ja vähän kaipasin kotiinkin. Sydän on Berliinissä, niin se vaan on, vaikka onkin uskomattoman mahtavaa matkustaa maailmaa.


Uneksin mm. Rewen pähkinä-mantelitofusta ja yleisesti kulttuuritarjonnasta.


Iltapalaksi viskikolaa ja discoilua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...