tiistai 4. lokakuuta 2016

Venlo 2


Mitäs muuta Venlosta...


Aamut alkoivat perinteikkään Hollantilaisella aamiaisella, johon kuului seitsemää sorttia leipää ja niiden päälle juustoa, lihaa, munaa, voita, maapähkinävoita ja marmeladeja.


Oli tuoremehua ja teetä / kahvia. Seuraavina päivinä salakuljetin mukaan menoon avokadoa ja kirsikkatomaatteja, että sai jotain tuorettakin leivän päälle, sellaiseen kun on tottunut.



Tiistai-iltana käytiin parin paikallisen kollegan kanssa ihastuttavassa HAPAS BAR tapasravintolassa illallistamassa.




Paikallista bissee



Meikälle bruschettoja ja vuohenjuusto-saksanpähkinä-hunajasalaattia. Jälkkäriksi lasi portviiniä.


Siitä noustuamme lähdettiin vielä iltakävelylle, kartuttamaan geokätkösaalista. 







Keskiviikkoillaksi muuan toinen paikalliskollega oli kutsunut meidän kotiinsa kokkamaan ja istumaan iltaa, ihana ele!






Kiva ilta ja sieltä kämpille kävellessämme saatiin vielä yksi kätkö kirjattua, hihi. Torstaiaamuna kävin ennen aamiasta lähipuistossa lenkillä. Näin kymmeniä pupuja ja yhden mustan! Käytiin vielä töissä kääntymässä.


Läksijäiskahveilla nautittiin perinteistä hollantilaista torttua, jossa on riisivanukasmainen sisus.


Ja niin oli taputeltu sekin reissu. Ruuan ja seuran puolesta oikein kiva sellainen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...