tiistai 29. huhtikuuta 2014

Ali-C ja K-Pax Helsingin yössä


Loppiaismaanantai horisontissa siirryin Helsinkiin Katrin tykö viettämään viimeiset lomapäiväni.



Matkaeväs

Perille saavuttuani (kiitos oivasta kyydistä!) tuumattiin, että sehän on perjantai-ilta, joten miksipä emme lähtisi Helsingin yötä töllistelemään. Katri sekotteli meille drinksuja, joiden siivittäminä laittauduttiin ihaniks ja komeiks.







Kuva: Jani

Kuva: Jani

Lähtiin kohti Kallioo, kun se sopisi varmaan parhaiten meidän budjetille.



Kuva: Katri

Käytiin eka Ompussa yksillä ja sitten päädyttiin Kutoselle. Siellä tulikin esiteltyä tanssitaitojaan ihan koko rahan edestä. Jatkoille päädyttiin pienimuotoisten harhailujen kautta joidenkin katusoittajien kämpille. Juotiin lämmintä skumppaa. Namnam.


Lauantai meni arvatenkin kölliessä ja ohjelmia kattellessa. Jani ja Katri valmistivat ihanan tacoillallisen.


Lähdettiin vielä ennen nukkumaanmenoa pienelle iltakävelykselle kun olo alkoi tuntui vähän turhankin tunkkaiselta.


Katri sano, että se ostaa mulle ton lokin joskus lahjaksi. 




Raitis ulkoilma se sitten voi tehdä niin hyvää!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...