maanantai 25. marraskuuta 2013

Bussilla Berliinistä Prahaan


Sinä lokakuisena lauantaiaamuna herättiin hyvin aikaisin: ennen kello kuutta aamulla. Ennen puoli seitsemää oltiin jo ovesta ulkona. Oli pimeää ja hiljaista. Ilma oli kylmä mutta pehmeä. Jotenkin tuli semmoinen vähän jouluinen fiilis. Matkustettiin U-Bahnilla kehälle. Ringbahnillapa vaan sattuikin olemaan huono aamu: Gesundbrunnenilla oli käytössä vain yksi raide, valotauluilla välillä välähti epämääräistä infoa siitä milloin mikäkin juna mahdollisesti tulisi. Meikälle iski päälle paniikki ja itku. Pitäisikö tässä ottaa kohta taksi alle, että ehdittäisiin meidän bussiin, vai ehdittäisiinkö enää ollenkaan. Onneksi minuutti ennen kuin oltaisiin noustu raiteilta ylös etsimään taksia, S42 pöllähti jostain raiteelle.

Ikävä hermostuneisuus jäi hetkeksi päälle, vaikka tiesinkin, että kyllä me nyt ehdittäisiin, kun Mikko niin sanoi. Meidän Eurolines-kuljetus lähti ZOBista (Zentraler Omnibusbahnhof) jonne löydettiin S Messe Nord -pysäkiltä ihan mutkattomasti.

Paikannettiin laiturimme heti oitis ja muutaman minuutin kuluttua bussi siihen karauttikin. Hyvissä ajoin oltiin onneksi paikalla ja hyvät istumapaikat saatiin - toistemme vierestä.


Bussi oli oikein hyväkuntoinen. Riittävästi tilaa jaloille, kallistettavat penkit, pöydätkin taisi selkänojista löytyä, sekä radiomahdollisuus. Siisti vessa. Kuskilta saatiin vesipullot ja patukat retkieväiksi. Hintaa kahden hangen Berliini-Praha matkalle tuli 66 euroa ja ajallisesti tähän meni 4,5 tuntia (Dresdenin kautta).

7:30 lähdimme etenemään kohti määränpäätä. Samalla aurinko alkoi nousta näkyviin. Jotenkin taianomainen hetki - katsokaattehan:



Olin ajatellut rupeavani välittömästi nukkumaan bussissa, mutta sen sijaan ihastelin aamua ja join teetä. Meillä oli omat henkilököhtaiset pikkutermarit mukana (minulle vihreää teetä ja Mikolle mustaa kahvia) sekä tietysti eväsleivät ja tuoremehua. Mikolla oli juotava jugurtti ja minulla banaaninmakuista soijamaitoa, jota Mikko ei taas suostunut edes maistamaan. Minusta se oli hyvää, maistui ihan Ville Vallaton -banaanijäätelöltä.

Muut matkustajat nukkuivat, mutta me pupelletiin eväitämme ja juteltiin niitä näitä. Nähtiin taivaalla erikoinen valoilmiö: sateenkaaripallo, joka seurasi meitä melkein koko matkan ajan.


Mikko pelotteli sen olevan paha enne, mutta pyörsi sitten sanansa, kun huomasi ajatuksen jääneen vaivaamaan mieltäni.

Dresdenissä tosiaan pysähdyttiin. Osa matkustajista jäi pois ja osa tuli tilalle.



Vaikutti ihan nätiltä kaupungilta!




Hei hei Dresden. Sinne jäi! Jatkettiin eteenpäin. Ja ylöspäin!


Yhtäkkiä oltiin nimittäin niin korkealla, ettei ikkunoista näkynyt muuta kuin valkoista. Ajattiin taivaaseen!



Pilvestä tunneliin ja kun tultiin tunnelista ulos, olikin tiekylttien kieli vaihtunut. Pääteltiin olevamme Tsekin maalla.

Ikkunasta olisi kuulemma näkynyt jotain mielenkiintoista juuri silloin kun meikäläinen oli kuvaamassa vessasymboliikkaa.


Jotenkin en vaan hiffannut tuota kuvaa. Minusta näytti ihan kuin siinä kuvattaisiin jalkojen pyörimistä. Mutta pöntöllähän siinä istutaan ja tuosta nappulasta sen sai vedettyä.








Matkamusiikkina minulla oli mm. The Beatlesin Love -kokoelmalevy, jota kuuntelin pitkästä aikaa, ja joka uusiin maisemiin yhdistettynä vei minut niin tunteikkaaseen tilaan, että liikutuksen kyynel vierähti useampaan otteeseen poskelle.


Pian jo oltiinkiin Prahassa. Siellä paistoi aurinko.


To be continued...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...