maanantai 25. marraskuuta 2013

Bussilla Berliinistä Prahaan


Sinä lokakuisena lauantaiaamuna herättiin hyvin aikaisin: ennen kello kuutta aamulla. Ennen puoli seitsemää oltiin jo ovesta ulkona. Oli pimeää ja hiljaista. Ilma oli kylmä mutta pehmeä. Jotenkin tuli semmoinen vähän jouluinen fiilis. Matkustettiin U-Bahnilla kehälle. Ringbahnillapa vaan sattuikin olemaan huono aamu: Gesundbrunnenilla oli käytössä vain yksi raide, valotauluilla välillä välähti epämääräistä infoa siitä milloin mikäkin juna mahdollisesti tulisi. Meikälle iski päälle paniikki ja itku. Pitäisikö tässä ottaa kohta taksi alle, että ehdittäisiin meidän bussiin, vai ehdittäisiinkö enää ollenkaan. Onneksi minuutti ennen kuin oltaisiin noustu raiteilta ylös etsimään taksia, S42 pöllähti jostain raiteelle.

Ikävä hermostuneisuus jäi hetkeksi päälle, vaikka tiesinkin, että kyllä me nyt ehdittäisiin, kun Mikko niin sanoi. Meidän Eurolines-kuljetus lähti ZOBista (Zentraler Omnibusbahnhof) jonne löydettiin S Messe Nord -pysäkiltä ihan mutkattomasti.

Paikannettiin laiturimme heti oitis ja muutaman minuutin kuluttua bussi siihen karauttikin. Hyvissä ajoin oltiin onneksi paikalla ja hyvät istumapaikat saatiin - toistemme vierestä.


Bussi oli oikein hyväkuntoinen. Riittävästi tilaa jaloille, kallistettavat penkit, pöydätkin taisi selkänojista löytyä, sekä radiomahdollisuus. Siisti vessa. Kuskilta saatiin vesipullot ja patukat retkieväiksi. Hintaa kahden hangen Berliini-Praha matkalle tuli 66 euroa ja ajallisesti tähän meni 4,5 tuntia (Dresdenin kautta).

7:30 lähdimme etenemään kohti määränpäätä. Samalla aurinko alkoi nousta näkyviin. Jotenkin taianomainen hetki - katsokaattehan:



Olin ajatellut rupeavani välittömästi nukkumaan bussissa, mutta sen sijaan ihastelin aamua ja join teetä. Meillä oli omat henkilököhtaiset pikkutermarit mukana (minulle vihreää teetä ja Mikolle mustaa kahvia) sekä tietysti eväsleivät ja tuoremehua. Mikolla oli juotava jugurtti ja minulla banaaninmakuista soijamaitoa, jota Mikko ei taas suostunut edes maistamaan. Minusta se oli hyvää, maistui ihan Ville Vallaton -banaanijäätelöltä.

Muut matkustajat nukkuivat, mutta me pupelletiin eväitämme ja juteltiin niitä näitä. Nähtiin taivaalla erikoinen valoilmiö: sateenkaaripallo, joka seurasi meitä melkein koko matkan ajan.


Mikko pelotteli sen olevan paha enne, mutta pyörsi sitten sanansa, kun huomasi ajatuksen jääneen vaivaamaan mieltäni.

Dresdenissä tosiaan pysähdyttiin. Osa matkustajista jäi pois ja osa tuli tilalle.



Vaikutti ihan nätiltä kaupungilta!




Hei hei Dresden. Sinne jäi! Jatkettiin eteenpäin. Ja ylöspäin!


Yhtäkkiä oltiin nimittäin niin korkealla, ettei ikkunoista näkynyt muuta kuin valkoista. Ajattiin taivaaseen!



Pilvestä tunneliin ja kun tultiin tunnelista ulos, olikin tiekylttien kieli vaihtunut. Pääteltiin olevamme Tsekin maalla.

Ikkunasta olisi kuulemma näkynyt jotain mielenkiintoista juuri silloin kun meikäläinen oli kuvaamassa vessasymboliikkaa.


Jotenkin en vaan hiffannut tuota kuvaa. Minusta näytti ihan kuin siinä kuvattaisiin jalkojen pyörimistä. Mutta pöntöllähän siinä istutaan ja tuosta nappulasta sen sai vedettyä.








Matkamusiikkina minulla oli mm. The Beatlesin Love -kokoelmalevy, jota kuuntelin pitkästä aikaa, ja joka uusiin maisemiin yhdistettynä vei minut niin tunteikkaaseen tilaan, että liikutuksen kyynel vierähti useampaan otteeseen poskelle.


Pian jo oltiinkiin Prahassa. Siellä paistoi aurinko.


To be continued...


lauantai 23. marraskuuta 2013

Vihdantekoa ja avaimenpiilotusta


Annekan kesän tehtävälistalla oli saunavihdanteko. Niinpä myö lähettiin metsään. 


Annoin noiden kahden hoitaa vihtojen tekemisen (oon usein miettinyt sanotaanko meilläpäin vihta vai vasta ja oon ollut sitä mieltä että käytän itse kumpaakin, mutta ilmeisesti ainakin tänään vihta tuntuu luonnollisemmalta valinnalta). Itse keskityin marjoihin.














Hyvät vihdat tuli! Ensin käytiin saunassa ja sitten syötiin vasta. 



Nimittäin peruna-makkaranyssäköitä kermaviilikastikkeella. Hyvvää! Ruokailun jälkeen laitettiin Canasta-pelit käyntiin. Koska meitä oli viisi niin yksi sai vuorolleen esittää jokeria. 



Minä kokeilin miltä rommi ja omenalimonadi maistuisivat yhdessä. Jännältä.


Jälkkäriksi paistettua leipäjuustoa lakkahillolla. 


Kuva: Anneka

Yksi erä mölkkyäkin heitettiin. Olin aika huono.


Illalliseksi vielä pihvit ja sitä edellispäivän kesäkurpitsagratiinia. 


Sittenhän myö vasta keksittiinkin pelien kuningas: avaimenpiilotus! Pelattiin eka niin, että jokainen piilottaa vuorollaan avaimen pikkuvarastoon. Muut etsivät, ja kun ovat löytäneet, astuvat huoneesta ulos. Kun kaikki ovat poistuneet huoneesta, näyttää jokainen yksitellen piilottajalle missä avain on. Pisteet jaetaan siten, että viimeisenä löytänyt saa 1 pisteen, tokavikana 2 pistettä jne.


Kokeiltiin myös pika-avaimenpiilotusta, jossa avain pitää piilottaa helppoon paikkaan, huoneeseen mennään yksi kerrallaan ja otetaan aikaa lähtien siitä kun etsijä avaa oven (ovi laitetaan tietysti perässä kiinni) siihen kunnes avain on palautettu huoneen olkopuoliselle tuolille. Kyl oli hyvä peli!



Ja kyl oli kiva ilta! Seuraavana päivänä olikin sitten jo aika lähteä kohti kotia. Matkajuomaksi ostin vielä omppulimpparia.



Semmoinen ihana kesäreissu Suomeen oli se. Seuraavaksi luvassa syksyinen Praha. Stay tuned!


perjantai 22. marraskuuta 2013

Ken on heistä nopein, vahvin ja pisimmälle ponnistavin

Perjantaiaamuna herättyämme nautimme ravitsevan aamiaisen.


Iskä tuli hakemaan minut autolla Keltsulle, Anneka päätti alkulämmittelyksi pyöräillä perässä.


Sotameikki naamaan, kamppailukampaus päähän ja sitten oltiinkin valmiita lähtemään. Määränpäänämme oli Inkeroisten urheilukenttä.


Kun kerran talvella hiihdettiin, niin nyt kesällä oltiin sovittu hyppäävämme pituutta. Ja kun kerran urheilukentällä oltiin, niin päätettiin ottaa mukaan pati muutakin lajia.

Kuva: iskä

Ihan ekaksi päätettiin rykäistä 400 metriä eli kentän ympäri (kai se 400 metriä on?)


Tuomari sanoi paikoillenne, valmiit, hep ja sitten lähdettiin!

Kuva: iskä

Kuva: iskä

Meikä voitti, jeah! Sitten seuraavan lajin pariin: saanko esitellä kahvakuulantyönnön:

Kuva: iskä

Kuva: Anneka

Kuva: Anneka

Vaikka kuinka yritin, niin en miä oo koskaan oikein tainnut osata tuota tehdä kunnolla. Viisi metriä jäi minulta saavuttamatta. Ehkäpä ensi kerralla. Annekalle voitto siis.


Kuva: iskä


Lopuksi tuomari näytti mallia. 


Viimein päästiin itse asiaan eli pituushyppyyn. Olipas kyllä mukavata! Vaikka kenkiin menikin aina hiekkaa. Kamppailu oli varsin tasainen. Parannettiin tuloksiamme joka hypyllä.

Kuva: iskä

Kuva: Anneka

Kuva: iskä


Niin kävi, että Anneka vei lopulta voiton!

Kuva: iskä

Kuva: iskä


Kuva: Anneka

Rankan urheilusuorituksen jälkeen ajettiin takaisin Keltsulle pillimehuja matkajuominamme ryystäen. Otettiin vähän lepoa, ennen kuin jatkettiin kesäpäivän viettoa.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...