keskiviikko 11. syyskuuta 2013

On vanha jengi koolla taas!


Päivä kaks Suomessa. Nukuttiin arvatenkin suhteellisen pitkään. Käytiin saunassa ja nautittiin aamiaista ja lounasta tai niiden yhdistelmää. Iltapäivällä Minna tuli hakemaan ja ajeltiin Kouvolaan Jennan luo istumaan iltaa.

Näiden kahden neidon tapaaminen oli yksi reissun must do -jutusta. Ei oltu nähty toisiamme monenmoneen vuoteen, kun taas kymmenisen vuotta sitten vietettiin paljonkin aikaa yhdessä.




Käytiin yhdessä hakemassa kaupasta grillattavaa (paria eri sorttia suomalaista grillimakkaraa, herkkusieniä ja tuorejuustoa) sekä juotavaa (päätin kokeilla erilaisia lonkero- ja siiderijuomia ihan vain todetakseni, ettei moiset oikein nykyään ole mun juttu.)



Kuva: Mikko


Hyvää oli! (Ja onneks oli Mikko mukana niin saatiin grilli toimimaan ja yhteiskuvat otettua ;))


Silloin kymmenisen vuotta sitten tuli aika paljon ryypättyä ja rymyiltyä tässä seurassa, nyttemmin meno vähän rauhoittunut, mikä on ihan luonnollinen kehityssuunta - ei olla teinejä enää :D

Ruokailun jälkeen lähdettiin vielä piipahtamaan Mutterissa muutamalla biisillä.



Kuva: Minna


 Kuva: Mikko


Kiva ilta oli! Ihan hyvin ehdittiin kuulumiset ja juorutkin vaihtaa, mutta ehkäpä ei silti ens kertaan tarvi yhtä kauan odottaa :)

P.S. Mutterista tuli mieleen video, jonka näin tässä vähän aikaa sitten:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...