torstai 20. kesäkuuta 2013

Paistaa se aurinko talvellakin


Seuraavana päivänä herättyämme ja aamiaiset nautittuamme lähdettiin vähän Anttilaan shoppaileen. Mulla oli hyvä lista jutuista, joita halusin viedä mukanani kotiin Berliiniin. 

Ilma oli ihan ihana! Aurinko paistoi ja lunta oli paljon - täydellinen talvipäivä!





Häikäsi mukavasti.


Berliini bongattu!


Kuva: Anneka

Menojuomaksi ostin soppaa, kun se on niin hyvää. Karvias-boysenmarjakeitto oli just sitä mitä mieleni tekikin, vaikka toki muutkin saman sarjan tuotteet on hyviä - jotain sellaista mitä ei Saksasta saakaan.




Pysähdyttiin liikennepuistoon vähän leikkimään.

Kuva: Anneka

Kuva: Anneka

Kuva: Anneka

Kuva: Anneka




Ennen kyytini saapumista oli vielä jonkin verran aikaa käytössä joten käytin sen kämpän kuvailuun. Tässä Annekan huone sellaisena kuin se silloin näyttäytyi:



Nää kaikki ostin kotiinviemisiksi:


Mikä ihana valikoima!

Ehdittiinpä siinä vielä pari pikaista matsiakin ottaa:




Sitten iskä saapui minut hakemaan yökylästä ja ajeltiin Keltsulle aurinkoista Rantatietä pitkin.








Hyvät maisemat, sanosinko. Kotona laitettiin takkaan tulet. 



Tovi tuijoltiin tuleen Vincin kanssa. Toki halusin vielä saunassa käydä viimeisenä iltanakin. 


Koska herätys oli tosi aikaisin aamuyöllä, tehtiin eväät valmiiksi ennen nukkumaanmenoa: 


Minun ihanne-eväsleipä koostuu paahdetusta Viljatytöstä, kanttarellituorejuustosta, currykalkkunasta, Oltermannista ja hyvästä salaatista.


Sit mä lensin kotiin. Uusi laukku oli heti ottanut osumaa:


No mutta ei voi mitään - reissussa rähjääntyy!

Kuukauden päästä olenkin nauttimassa Suomen suvesta! Toivotaan että säät sallii - kovasti haluaisin tehdä kaikkia kivoja kesäjuttuja!

4 kommenttia:

  1. Ompa hyvä kuva saunasta! tahtoo saunomaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oikeen asettelin nätisti :] Täällön sauna para-aikaa kun ulkona 30 astetta ja rapiat! Kesäjiihaa! <3

      Poista
  2. Hmmm....

    https://fbcdn-sphotos-c-a.akamaihd.net/hphotos-ak-prn1/q71/1016580_596601333705753_1821028149_n.jpg

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...