torstai 20. kesäkuuta 2013

Paistaa se aurinko talvellakin


Seuraavana päivänä herättyämme ja aamiaiset nautittuamme lähdettiin vähän Anttilaan shoppaileen. Mulla oli hyvä lista jutuista, joita halusin viedä mukanani kotiin Berliiniin. 

Ilma oli ihan ihana! Aurinko paistoi ja lunta oli paljon - täydellinen talvipäivä!





Häikäsi mukavasti.


Berliini bongattu!


Kuva: Anneka

Menojuomaksi ostin soppaa, kun se on niin hyvää. Karvias-boysenmarjakeitto oli just sitä mitä mieleni tekikin, vaikka toki muutkin saman sarjan tuotteet on hyviä - jotain sellaista mitä ei Saksasta saakaan.




Pysähdyttiin liikennepuistoon vähän leikkimään.

Kuva: Anneka

Kuva: Anneka

Kuva: Anneka

Kuva: Anneka




Ennen kyytini saapumista oli vielä jonkin verran aikaa käytössä joten käytin sen kämpän kuvailuun. Tässä Annekan huone sellaisena kuin se silloin näyttäytyi:



Nää kaikki ostin kotiinviemisiksi:


Mikä ihana valikoima!

Ehdittiinpä siinä vielä pari pikaista matsiakin ottaa:




Sitten iskä saapui minut hakemaan yökylästä ja ajeltiin Keltsulle aurinkoista Rantatietä pitkin.








Hyvät maisemat, sanosinko. Kotona laitettiin takkaan tulet. 



Tovi tuijoltiin tuleen Vincin kanssa. Toki halusin vielä saunassa käydä viimeisenä iltanakin. 


Koska herätys oli tosi aikaisin aamuyöllä, tehtiin eväät valmiiksi ennen nukkumaanmenoa: 


Minun ihanne-eväsleipä koostuu paahdetusta Viljatytöstä, kanttarellituorejuustosta, currykalkkunasta, Oltermannista ja hyvästä salaatista.


Sit mä lensin kotiin. Uusi laukku oli heti ottanut osumaa:


No mutta ei voi mitään - reissussa rähjääntyy!

Kuukauden päästä olenkin nauttimassa Suomen suvesta! Toivotaan että säät sallii - kovasti haluaisin tehdä kaikkia kivoja kesäjuttuja!

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Drinksu- ja peli-ilta Annekan tapaan


Johan tässä ollaan kuukauden päästä Suomessa, joten nyt pitää alkaa meikäläisen kirimään näiden juttujen kanssa! Jatketaanpa siis juurikin siitä mihin viimeksi jäätiin. Saunan jälkeen vähän laittauduttiin ja lähdettiin Annekalle viettämään rentoa peli-iltaa.




Sininen hetki alkoi koittaa kun köröteltiin kohti Kouvolan keskustaa. 




Meikä oli tehnyt autolevyn. 

Ateriaksi meillä oli sipsejä, wasabidippiä, toista dippiä, joulupipareita, namia ja vettä.


Nautittuna kera Super-Nintendon.





Kunhan kaikki osanottajat olivat saapuneet paikalle, valmisteltiin Annekan kanssa alkudrinksuiksi Caipirinhat.




Meidän olympialaisiin kuului Compatibility, SuperMario (kuka vetää ekan kentän nopeiten), Alias ja oisko ollu Kymppitonni, joku noppapeli/korttipeli (ei voi enää muistaa muuta ku että Annekanhan se piti voittaa koko höskä).


Juotiin me myös Kirsikka-Batidaa. Saksantäti  (no minä, vaikken mikään täti olekaan... hmm, oisko Saksan mamma ollut sitten parempi? mut HMM! eihän ne Venäjän toissavuoden Euroviisu-mummotkaan ollu kaikki mummoja, että!) oli tuonut juomat nimittäin mukanaan. 


Soinnuin hyvin Annekan sohvatyynyihin ja vilttiin.
Annekakin sointui hyvin vilttiinsä ja juomaansa.




Iltapalaksi Anneka teki meille vielä aura-chilituna-lämppärit. Namnam, lemppariani! 



Ei siinä sen kummempia sitten jaksettu käydä riehumaan, kun kaikki vissiin vähän väsyneitä vielä viikonlopun riennoista. Käytiin siis riehumisen sijasta nukkumaan. Oiva valinta!


tiistai 11. kesäkuuta 2013

Hiihtoretki


Ha, kuinka siistiä ajatella talvea näin kesällä, mutta toisaalta kyllähän sitä kesääkin vissiin muistellaan keskellä talvea. Niinpä laittelen nyt vähän kuvia ja tunnelmia helmikuisesta urheilutuokiostamme.

Yksi Suomen talvi -minilomani päämääristä oli päästä hiihtämään. Sukset ovat olleet jalassani viimeksi ala-asteikäisenä jos oikein muistan. Silloin vihasin hiihtämistä. Yli kymmenen vuoden kuluttua ajattelin antaa lajille uuden mahdollisuuden.




Kuva: iskä

Ihan siihen lähelle lähdettiin pienenpienelle lenkille. Tarvittavat varusteet sain lainaan ja Annekaa huvitti hameessa hiihtämiseni.



Taisi olla sellainen vähän epäsuotuisa sää, ettei kovin hyvin suksi luistanut. Muistin kuitenkin vielä miten se lykkiminen tapahtuu ja jopa luistellakin osasin. Aika rankkaa oli joka tapauksessa ja aika pian sitä pienen hien saikin pintaansa.




Kuva: Anneka


Kuva: iskä

Kuva: Anneka

Kuva: iskä

Saavuttiin kodalle. Laitettiin sukset seinustalle huilimaan ja ruvettiin pitämään taukoa.





Kuva: iskä

Anneka laittoi tulet ja iskä kaatoi kaikille kaakaota. 



Kuva: iskä

Paikannettiin paistovälineet ja ruvettiin lämmittämään murkinaa. Nimittäin makkaraa ja lihapiirakoita.



Kuva: iskä


Voi olipas kyllä hirveän mukavaa! En muista koska olisi kaakao ja makkara maistuneet yhtä hyvältä. Kunhan oltiin ravittu itsemme, piti hiihtää vielä takaisinpäin, mutta se meni ihan mukavasti. Ehkä jopa nopeammin kuin menomatka. Annekan tietysti piti päästä ekana perille kun sille voitto on niin tärkeää ja piti tätäkin jonain kilpailuna (mihin minä sanon että sillä taisi olla kyllä paremmat sukset... :))

Retken kruunasi toki kotona odottava sauna ja saunaolut! Kyllä mää moisia retkiä ihan mielelläni voisin tehdä seuraavan kerran aiemminkin kuin kymmenen vuoden päästä!









Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...