perjantai 22. maaliskuuta 2013

Surrealistiset vegaanimessut Essenissä


Marraskuutahan se taisi olla, kun edessä oli keikka vegaanimessuilla Essenissä. Ihan hirveästi ei ollut odotuksia siitä, mitä tuleman pitää, mutta seikkailumielellä lähdettiin matkaan.


Pääsin vissiin elämäni ensimmäistä kertaa matkustamaan junan ykkösluokassa. Siellä oli enemmän tilaa, tarjottiin matkustajille nallekarkit ja kysyttiin saako olla syömistä tai juomista (maksua vastaan) ja kiinnostaako lehdet.

Minua kiinnosti kuitenkin lähinnä maisemat, matkamusiikki sekä päikkärit.






Sit myö oltiin perillä. Paikannettiin taksiparkki ja suunnattiin sitä kohti. Viisi kuskia ratkaisi yhteisvoimin laukkujen-mahtumis-ongelman sukkelaan ja niin päästiin matkaan. Meille valikoitunut kuski kuitenkin ensin lopetti puhelun, jota oli kultansa kanssa käynyt: "Schatz, pitää lopettaa". Johon kulta vastasi "Arschloch".

Messupaikka oli mielenkiintoinen betonikuutio:


Mentiin sisään ja jouduttiin aika kauan odottelemaan, ennen kuin joku tuli meidät hakemaan. Sitten meidät vietiin toiseen kerrokseen tsekkaamaan lava:


Joka oli näin mukavan kompaktissa tilassa vielä... Eipä siinä mitään, pojat rupesivat kokoamaan lavaa ja soundsystemiä. Samaan aikaan toisella puolen huonetta messutyypit purkivat ständejään.


Backstagekin löytyi kun sitä kysyttiin. Mentiin taas kerros ylemmäs. Sieltä löytyi taidenäyttely. Ison huoneen keskellä oli kokoushuonekuutio, jonka yhdellä sivulla oli iso, lähes seinän kokoinen ikkuna. Että vaihda siinä sitten vaatteita. Ei tuo bäkkäri muutenkaan oikein raideria vastannut. Ei ollut vettä, ei ruokaa eikä peilejä. Jätettiin sinne kuitenkin kamat ja lähdettiin vähän kiertelemään paikkaa.



Saatiin limsat kun oikein nätisti pyydettiin. Vähän myöhemmin otettiin ruoka puheeksi. Hyvään aikaan, sillä jostain löytyi vielä jotain jämäpaloja ravinnoksi: Seitanbörekiä, jotain kermaista aasialaista tofu-sienimättöä ja kakkua. Ihan kelvollista, vaikka muovihaarukalla seisaaltaan saikin syödä.



Lava alkoi olla kunnossa ja meidän oli tarkoitus lähteä vaihtamaan esiintymislookit päälle. Mutta. Ei me enää päästykään oikeaan kerrokseen. Kesti taas tovi ennen kuin löydettiin joku, jolla oli avainkortti. Tässä vaiheessa paikan päällä oli enää jokunen hengailija.

Miesten vessan peiliä käyttäen meikit naamaan ja menox. Pikaisin sound-check ikinä. Urhoollisesti joku vajaa 20 ihmistä oli jaksanut jäädä odottamaan keikkaa, mikä on saavutus sinänsä, kun eihän paikalla ollut minkäänlaista tarjoiluakaan. Missään paikan päällä ei muuten ollut ollut edes minkäänlaista ilmoitusta messujen päätteeksi pidettävästä keikasta.




Ainiin, tulihan järjestäjä alkuvaiheessa pahoittelemaan etteivät voi tukea meitä enempää, mutta koko viikko kun on messuiltu, niin alkaa jo vähän väsyttää... Kuitenkin tykkäävät meistä kovasti.



Keikka oli kuitenkin sitten ihan kiva! (Kunhan päästiin se aloittamaan - odotettiin että saadaan maksu eka, ja järjestäjän piti täten lähteä käymään automaatilla... Lopulta palasi pikkusetelinipun kera.) Saatiin keikan päätteeksi valokuvaajalta pahoittelut ja vegaanikaljat. Heitettiin kamat kasaan ja käveltiin "hotellille", joka olikin loma-asunto kulman takana. Jos olisi tiennyt, olisin ihan hyvin voinut venailla ja laittautua siellä. 


Saatiin tällainen ihmemaan avain. 2 makuuhuonetta + keittiö + vessa. Ei kylpyammetta - sääli. Ihan mukava loukku oli muutoin.


Joku ystävällinen nainen oli tyrkännyt meille vähän evästäkin. Vegaanikeksejä ja konvehteja.

Otettiin taksi Bliss-bariin, jossa oli jotain tyyppejä. Aika fancy-meininki. Ja meikällä päällä farkut+tennarit (jotta näyttäisin vegaanimmalta). Ei ne mitkään vegaanibileet kuitenkaan olleet, kun sisääntullessakin tarjoiltiin hunajashotteja.






Juotiin parit drinksut ja lähdettiin menee. Takaisintulomatkalla meinasi tulla huono olo, kun taksikuski kaahasi mahdotonta vauhtia mutkaisella tiellä.

Iltapesun aikaan selvisi, että meille annetut pyyhkeet olivat kasvopyyhkeen kokoiset. Suihkun jälkeinen vartalonkuivatusprosessi vei siis hieman normaalia enemmän aikaa. Mutta hyvä että oli sentään jonkinlaiset pyyhkeet! Vessassa ei ollut saippuaa, mutta onneksi sitä taisi olla omasta takaa.


Aamiaiseksi vedettiin lämmitettyä seitanbörekiä, vegaanijugurttia omenalla sekä taateli-, mansikka-raparperi- ja kirsikkapalleroita. Aikaa oli sen verran, että ehdittiin vähän pyörähtää kaupungillakin.


Jostain syystä tuo suojatienmerkki kiinnitti huomioni. Ajattelin sen johtuvan siitä kun paita ja housut on erotettu toisistaan, mutta olen kyllä sittemmin nähnyt sellaisia merkkejä Berliinissäkin. Tiedä sitten. Toinen juttu minkä bongasin, oli kolmet pinkit hiuksen vegaanimessuilla ja kahden kaupungilla. Hyvin jännää sekin!


Joulukuu se silloin lähestyi ja niimpä kaupungilla oli jo hienot koristelut, kuten tämä valoköynnöspuu. Sattui juuri olemaan jokin festivaalipäivä ja oli kova meno kylillä:



Kunnon humppameinkini! Schlagereita ja tökeröä rivitanssia. Mikäs sen hienompaa!


Iloinen kukko

Päätettiin heittää kierros maailmanpyörässä, joka meni aika nopsaa vauhtia niin että vallan jännitti!




Ja jotenkin siitä poistuttuamme satuttiin harhailemaan kirkkoon:





...minkä jälkeen olikin korkea aika poistua kaupungista ja suunnata kohti kotoisaa Berliiniä


 
Hienot pallot!

Ihanat barbituolit!

Matkaeväät hain Jormalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...