keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Frankfurtin Kesäbailut

Loppukesä 2012, ihanan kuuma sää ja keikkaretki Frankfurtiin. Siitä nyt on aikaa, mutta ihan jees reissu oli, muistelen.



Pihalla oli ihanan lämmintä juu, mutta junassa täysi ilmastointi päällä - jäätävän kylmä! Lisäksi mulla oli ikkunapaikka ilman ikkunaa ja vieläpä selkä menosuuntaan. No onneks inkiväärinamut ehkäisi matkapahoinvointikohtauksen.


Päästiin perille ja matkattiin hotellille heittämään kamat. Respan setä oli vähän ulalla. Huoneita ei ollut aluksi riittävästi ja luki numerotkin väärin - 205 - 2005. Siitä sitten siirryttiin viereiselle keikkapaikalle soundcheckiin.



Oli paljon odottelua. Join mehua ja pyörin ympäriinsä ihmettelemässä ja kuvailemassa.





"Tulkaahan teatteriin, tai muuten ammumme tämän koiran"



Kun sitten vihdoin päästiin sound-checkiin, oli ehtinyt tulla hämärää. Selviydyttiin hommassa hämmästyttävän nopsaan ja päästiin syömään.





Otin annoksen paistettua leipää ja kurkkua pähkinkastikkeessa kera tuoreen korianterin. Niin mielenkiintoisen kuuloista oli nimittäin. Oli hyvää, ehkä vähän koukuttavaa!

Vähän ehti ottaa lepoa ennen kuin piti alkaa laittaa meikkiä naamaan ja vaatetta päälle. Itse keikka meni hyvin - porukka oli menossa mukana (aika kännissä) ja kesäbileiden teemaan sopien paikka oli kuin sauna (ja meikällä paksut sukkahousut jalassa). 

Keikan jälkeen puikkelehdittiin parin muun lavan ja huoneen kautta ulos. Hotelliin suihkuun ja ehostautumaan omiksi itseksimme ja sitten takaisin tsekkailemaan meininkiä. En vaan meinannut päästä sisälle, kun mulla oli ranneke mutta ei leimaa. Sitten olin vaan ihan äimänä, että mitäs ihmettä, just olin lavalla! Kesti tovi ennen kuin muikkeli tajusi kuka olen, ja päästi menemään. Vähän kyllä loukkaannuin tapahtumasta niin, että päätin käyttää kaikki omat ja vähän muidenkin juomapoleteista vodkaan ja kaljaan. 


Siellä sitä sitten oltiin aamun asti juopottelemassa, tanssimassa ja uusia kavereita hankkimassa. Kun vihdoin sain aikaiseksi lähteä nukkumaan (rahat loppu), oli sen verran seuraava päivä, että hotellin edustalla oli bussillinen japanilaisia turisteja.



Sanoin arigato ja konnichiwa. 

Eipä siinä hirveästi tullut sitten nukuttua, kun jo piti olla kotimatkalla. Olin herättyäni edelleen päissäni ja kovasti teki mieli kaljaa. Kysyin respasta vinkkiä, että mistäs mulle sellainen saatas ja hän viittelöi viereiseen limsa-automaattin.


Oh vau! Enpä moista ole ennen nähnytkään! (Kuvassa tölkki näyttää hassun pieneltä, tai mun naama isolta, mutta ihan normaali puolen litran tölkki tuo oli.)

Junan lähtöön oli myös sen verran aikaa, että ehdittiin harkita pitsan tilaamista. Tai siis ostamista pitsa-automaatista!


Paikallinen osasi kuitenkin tulla kertomaan, että ei kannata, sillä pitsat ovat pieniä ja tunkkaisia. Niinpä kävin sen sijasta hakemassa sämpylää ja sarvea viereisestä leipomosta.



Kotimatkan sain taitata nenu menosuuntaan ja ihan ikkunakin oli viereeni järjestetty. Loistavaa!

Minusta jotkut noista näyttävät ihan jaloilta! Ja on siellä yks haarovälikin. 



Kaunis päivä oli sekin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...