lauantai 4. elokuuta 2012

Mitä tapahtui Roomassa?


Kesäkuun alkupuolella minua lykästi, kun pääsin viikonloppureissulle Roomaan! Esiinnyimme eräillä festareilla myöhään lauantaina. Lentomme lähti puolenpäivän aikoihin. Matkustimme ensin junalla Schönefeldin lentokentälle. Aurinko paisteli kivasti ja kirjoittelin luonnoskirjaani. Kyseessä taisi olla ensimmäinen Easy Jet -lentoni. Tuli ainakin selväksi, että käsimatkatavaroita saa olla tasan se yksi kpl ja sillä sipuli. Turvatarkastuksen jälkeen ostin aamiaiseksi terveysbaarista luonnonjugurttia kera mansikoiden ja hunajan. Hyi pahaa! Parin lusikallisen jälkeen heitin sen roskikseen. Kalliskin oli niin että harmitti. Siirryttiin odottelemaan koneeseen pääsyä.

Viereeni istui joku blondi, joka alati löyhytteli kädellään hiuksiaan, niin että ne ärsyttävästi hipoivat ihoani. Onneksi pian päästiin juoksemaan koneeseen ja kilpailemaan istumapaikoista. Ihmeen kaupalla päästiin kaikki kolme istumaan vierekkäin, ja saatoin nukkua lennon ajan, kun kukaan ei ollut vieressä häiritsemässä pitkine hiuksineen.

Roomassa meitä oltiin vastassa ja kunhan oltiin käyty ostamassa vähän vettä, matka kohti hotelliamme Rooman lähiöön saattoi alkaa! Lähiöstä tuli mieleen autio länkkärikaupunki tai Meksiko.

Kunhan oltiin vähän levähdetty hotellilla (Itse kuuntelin paikallisradiota, kirjoittelin, otin kivoja kuvia ja 30 min torkut), lähdettiin kävelemään lähiympäristöön. Matkalta löytyi Penny Markt, Bingoland ja Casino. Ei paljon muuta. Paljon roskia ja autoja. Ostettiin kioskilta hedelmiä ja tamarid-mehua, joka maistui ehkä vähän rusinaiselta. Jännää, ihan hyvää, aika makeaa. Päädyttiin lopulta alkupisteeseen, eli hotellimme viereiselle kahvilakioskiterassille.

Vielä oli aikaa vähän odotella ja chillailla ennen kuin meitä tultiin hakemaan sound checkiin. Odoteltiin siinä puolisen tuntia jos toinenkin. Sound checkin olisi pitänyt jo alkaa. Kyyti saapui ja oltiin vähän huolissamme kun ei oltu aikataulussa. Mutta syyttä suotta, sillä "this is Italy!"

Keikkapaikka oli aika mahtava. Tuli vähän Fusion Festival mieleen. Vanha, vallattu linnoitus oli koristeltu jännillä roboteilla ja maalauksilla ja muilla siististi cooleilla jutuilla. Kesti hyvin pitkä aika ennen kuin päästiin testaamaan saundit. Mutta eipä siinä - miljöö oli inspiroiva ja sain paljon ihmeteltävää ja kuvattavaa.






Vihdoin saatiin soundit kohdilleen ja ehdittiin vielä syömäänkin. Oli ehkä vähän hankaluuksia löytää artistien ruokapaikka, kun harva osasi puhua englantia ja ne jotka osasivat, eivät tienneet. Sieltä se sitten kuitenkin löytyi maan alta. Tarjolla oli mm. mozzarellapalloja, jotka oli halkaistu ja täytetty rucolalla, sekä juustolasagnea, jota ensin luulin pitsaksi. Aika raskasta ja rasvaista settiä siis, mistä ei välttämättä siihen kellonaikaan ennen lavalle menoa tullut maailman virkein olo. Otin päälle lasillisen viiniä, jotta rasva pilkkoutuisi. Oli hyvää!

Bäkkäri nyt ei taaskaan ollut mikään maan mahtavin. Kylmä loukku, mutta oli siellä sentään hana ja peili. Meikattiin ja valmistauduttiin ja lopulta päästiin lavalle. Ihan mieletön fiilis! Iso ulkolava, tosi paljon porukkaa, yön pimeys, savua, valoja ja oikea tuulenvire. Wow! Siinä ympärilläni jossain vaiheessa liihotteli valkoinen (yö)perhonen) ja jossain myöhemmässä vaiheessa koira juoksenteli lavalla (Oh, Italy! :)) Hieno keikka ja italialainen yleisö oli mahtava ja hyvin mukana.







 Kaikki ylläolevat kuvat: https://www.facebook.com/ElectrodeFestival

Keikka loppui. Korkkasin bäkkärillä kaljan, pestiin maskit pois ja ajattelin, että tuosta pinkistä pesuvedestä pitää kyllä saada kuva. En vaan juuri sillä hetkellä löytänyt kameraani. En myöskään myöhemmällä hetkellä, kun kamat oli kasassa ja oltiin lähtövalmiina. Olin kummissani ja pidin ensin todennäköisimpänä mahdollisuutena sitä, että olisin itse jättänyt kameran  johonkin outoon paikkaan. Käytiin bäkkärialue läpi ja kaikki laukut moneen otteeseen, eikä sitä vaan löytynyt mistään. Itketti. Mainittiin asiasta järjestäjille, jotka ystävällisesti antoivat minulle vähän rahaa vaikka oma mokahan se tavallaan oli, kun ei oltu lukittu huonetta. Mutta kun siinä pyöri sitä populaa, joiden tietysti oletettiin olevan järjestäjäporukkaa ja varmaan kai olivatkin. Laittaessani rahoja rahapussiin huomasin, ettei siellä ollut nostamaani viiskymppistä eikä hiluja. Ei edes yhtä senttiä. Sitten pääsi itku. Homma oli selvä: minut oli ryövätty! Myöhemmin huomasin, että myös kaksi arvotonta mutta niin ihanaa boheemia koruani oli kähvelletty. Samoin ikivanha ilmastointiteipillä korjattu mp3-soittimeni, joka sisälsi pääosin suomalaista musiikkia.

Kaikista eniten harmittaa tietysti kuvat, jotka olin ehtinyt ottaa. Törkeyden huippu viedä toiselta kuvat! Olisi edes jättänyt muistikortin, kun ei lompakkoakaan halunnut viedä (eikä passia, luojan tänks). Toiseksi eniten, huomattavasti vähemmän, mutta kuitenkin vähäsen, harmittaa rannekoru, koska se oli niin hieno ja muistan mistä ja milloin sen femmalla ostin. Oltiin roadtripillä Kapsun kanssa.

No anyways. Ei auttanut muu kuin lähteä hotellille nukkumaan. Mitään vaihtoehtoista poistumistietä artisteille ei ollut, vaan päästiin raahaamaan laukkujamme siihen hulluun tungokseen. Sangen villiä oli festarimeininki sanoisinko. Älyttömästi porukkaa! Hyvät bileet varmaan, eipä siinä :) Kyyti vei meidät hotellille englantilaisella autolla, jossa ratti oli väärällä puolen. Aikamoista. Suihkun jälkeen petiin ja aamulla aikaisin ylös. Lento lähti illalla joten meillä oli hyvin aikaa käydä tutustumassa varsinaiseen Roomaan!

Hotellin aamiainen, tyypillinen italialainen kuulemani mukaan, vähän pöyristytti. Yksittäispakattuja keksejä ja makeatäytteisiä croisantteja (yksittäispakattuja nekin siis) sekä erilaisia marmeladeja. That's it! Ei mitään suolaista tai tuoretta. Ei hyvä.

Otettiin taksi metrolle ja pian oltiin keskustassa. Kovin järjestaytyneeksi kansaksi italialaisia ei voi kai kuvailla. Ihmisten ei annettu tulla ensin ulos julkisista liikennevälineistä vaan kaikki puskivat samantien sisään. Eikä autotkaan mitenkään kovin rauhallisesti ja vaarattoman oloisesti tuntuneen ajelevan. Jonoja oli aika paljon joka paikassa (olihan lauantaipäivä turistialueella), joten päädyttiin raahaamaan laukkuja mukanamme, sen sijaan että oltaisiin jätetty ne aseman säilöön.



Kuva: Fruity

Ilma oli ihanan helteinen! Kävin ostamassa kertakäyttökameran ensitöikseni ja sen jälkeen koskettamassa Colosseumia. Se oli aika iso! Paljon isompi kuin mitä olin kuvien perusteella ajatellut.







Jatkettiin jalan etsien lounaspaikkaa. Elimistö huusi salaattia! Päädyttiin paikkaan, joka osoittautuikin aika kehnoksi. Hinta-laatusuhde ei oikein ollut kohdillaan. Etenkään berliiniläiselle, joka on tottunut hyvään ja halpaan samassa paketissa. Ja kaljakin oli kallista.




Syötin kuitenkin kiltisti ja hypättiin bussiin. Juutalaiskorttelin kohdilla ängettiin bussista ulos. Paljon kivoja kapeita kujia ja hienoja korkeita rakennuksia. Halusin ostaa kaulakorun varastetun tilalle ja sellainen löytyikin kivasta meksikolaisesta hippikaupasta nimeltään La casa di Frida.




Levähdettiin hetki pienellä puistoalueella, jonne tuli mummeli heittelemään puluille muonaa. En oikein saanut näkyä taltioita kunnolla, kun en uskaltanut mennä riittävän lähelle ja kamerakin oli mikä oli... mutta kerrottakoon, että aika shokeeraavaa oli, kun jossain vaiheessa mummelia ei näkynyt pulujen alta laisinkaan. Lisäksi minua vähän järkytti puistossa vahvasti tuoksahtava auringossa lämmennyt koirankakka. Katsoinkin paremmaksi lähteä kävelemään johonkin suuntaan. Löysin kauppakujan, jota oltiin tavallaan etsitty jonkun aikaa (ystävälläni ei ole paras mahdollinen suuntavaisto ja paikan taju ;)), rahat olivat tosin jo menneet kaulakoruun. En kylläkään usko että olisin löytänyt mitään tammenterhoja hienompaa.


Kuva: Fruity



Halusin maistaa jotain makeaa ja päädyin jäätelöön, joka oli taivaallista! Oijoi! Otin pallon pistaasia ja toisen tuota ruskeaa alarivistä (toinen vasemmalta) - ei aavistustakaan mitä se oli, mutta tosi hyvää. Vähän sellaista pähkinäisen ja vahvan makuista. 




Kuva:Fruity

Kuva:Fruity




Ennen asemalle palaamista käytiin vielä lasillisilla. Punaviini oli vähintään yhtä hyvää kuin edellisen illan valkkari. Eli todella maistuvaa! Kiva tapa on myös tarjota viinin kaveriksi aina jotain pientä purtavaa. (Niillä hinnoilla kyllä sietääkin.) Matkustettiin tungosbussilla assalle. Tungokseenhan me oltiinkin jo totuttu.. tai sitten ei! Jonkun kolitsihaarus hakkasi tosi inhottavasti mun pakaraa matkan ajan, mutta minkäs teet. Yksityiskyyti heitti kentälle, eikä tällä kertaa tarvinut kilpailla istumapaikoistakaan! Aikamoinen reissu! Vaikkakin lyhyt, niin jonkinlaisen käsityksen ehti saada maasta.


Vaan kyllä se tämä Berliini on minun kaupunkini! Niin rento, mutta organisoitunut. Nuori ja kaunis ja vehreä. Ihan omanlaisensa!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...