tiistai 17. tammikuuta 2012

Kuin kaksi kaunista marjaanaa


Matka jatkoilta kotiin Annekalle oli monivaiheinen ja pitkähkö, mutta ihan hauska kyllä. Oltiin pariin otteeseen vähän hukassa, mutta onneksi ne kaksi vastaantullutta ihmistä osasi neuvoa suunnan kanssa.








Kuva: Anneka

Kuva: Anneka

Kuva: Anneka


Päätelmä: kamera ja vissypullo olivat oleellinen osa matkantekoamme.

Koukattiin Sipatin kautta. Piti saada vähän murua rinnan alle.


Ja kastiketta...


Kun oltiin ravittu itsemme, käytiin uudestaan nukkumaan ja herättiin muutaman tunnin päästä siihen, että kyytimme saapui noutamaan meidät Keltsulle suorittamaan kunniatehtävää nimeltänä kuusenkoristelu. Oltiinkin jo etukäteen sovittu, että tänä vuonna kuusi olisi huurteinen ja kultainen.



Anneka sai laittaa valot ja suihkia lumet kun se on niissä niin hyvä.


Kuva: Antti A


Semmoinenhan siitä tuli kuin pitikin!



Tänäkään vuonna en ostanut lahjapapereita. Käytin vanhoja käytettyjä jemmapapruja, mutta myös kirjekuoria ja tulipa yksi paketti käärittyä julisteeseenkin.

Aatonaatto koitti seuraavana päivänä ja to do -listallani oli mm...


Kuva: Antti A

Sinihomejuustoinen punajuurilaatikko


Kuva: Antti A

Kuva: Antti A

ja omenainen juustokakku



Ruokaakin olisi voinut laittaa mutta iski laiskuus! Hetken kuluttua joulupukki toimitti meille pari lättänää pakettia:




Suomalainen pitsa on kyllä niin erilaista kun mitä täältä vaikka saa. Ihan hyvää kuitenkin.

Sitten tapahtui ihme, alkoi sataa lunta! Musta joulu oli lähes kiveen kirjoitettu, mutta niin sitä vaan aatonaattoiltana maa sai kauniin valkoisen hunnun.



Itse asiassa päästiin kokemaan oikea myräkkä kun Annekan kanssa lähdettiin yömyöhään hakemaan Mikkoa lentokentältä.



Tosi huono keli. Mitä molempia pelotti. Anneka oikein sanoi, että sillä hetkellä suorastaan vihaa autolla ajamista. Mietin koko matkan pitäisikö korkata laukussani ollut Mikolle takoitettu tervetuloa-bisse jännitykseen, mutta selvisin jollain ihmeen kaupalla ilman. Ehkä vähän niskatkin saattoi jumittua, kun molemmat oltiin nenä tuulilasissa kiinni dramaattisen klassisen musiikin toimiessa taustamusiikkina.

Jossain vaiheessa hellitti. Päästiin turvallisesti kentälle, Mikko löytyi ja paluumatka olikin paljon helpompi. Radiostakin kuului leppoista klassista psykomaisten sointujen sijasta.



Sitten tuli joulu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...